Helpota sopeutumista harrastuksilla
Kuntosali on yleensä ensimmäinen paikka, johon tutustun ja josta otan selvää kun muutan uuteen ympäristöön. Täällä valmistauduin harrastuksen aloittamiseen huolellisesti ostoksia tehden. Kolmisen viikkoa siinä taisi mennä. En olisi ikinä uskonut, että sekin päivä koittaa, jolloin motivoin itseni liikkumaan hankkimalla uusia vaatteita tai muuta kivaa urheilukamaa. Ei ole ennen tarvinnut. Tätä kannustuskeinoa aloin käyttää jo Suomessa viimeisen kuluneen vuoden aikana. Aiemmin naureskelin hien polttamassa t-paidassani niille ressukoille, jotka uskottelivat itselleen (ja muille) olevansa liikunnallisia ostamalla hienot vermeet. Välineurheilua sanoin minä. Vaan ei pitäisi naureskella. Nyt ylläpidän illuusiota sporttisesta minäkuvastani kantamalla uutta, hienoa urheilukassia. Ja ostin vähän vaatteitakin.
Itse sali on aika peruskuntosali. Ei mitään yhtä siistiä ja professionaalista kuin Suomessa, mutta kyllä siellä hien saa pintaan. Helpomminkin, koska ilmastointi ei juuri toimi.
Viime kesänä asuin hetken Italiassa ja kävin myös salilla. Minulla oli silloin tunne, että olen vähän kummajainen. Sama toistui taas. Kerran sitten eräs paikallinen museonvartijanainen alkoi ystävällisesti rupatella ja kehotti, että minun kannattaisi kyllä rauhoittaa treenaamistani, koska harjoittelen niin kovaa. Italiassa vain miehet treenaavat noin, eivät naiset. Nainen kysyi vielä, että ethän halua, että alat näyttää mieheltä, ethän?
No en, herranen aika.
Täällä näyttää olevan edelleen yleistä se, että naiset tekevät pienillä painoilla tuhansia toistoja, mielellään erilaisissa laitteissa, puhelimen hiplaamisen ja höpöttelyn ohella. Tämä kanssani jutellut nainenkin kertoi, että tulee salille rentoutumaan ja rauhoittumaan työpäivän jälkeen, ja silloin hän ei halua rehkiä. Minun riehumiseni ei ollut hänen mielestä rentouttavaa. Niinpä.
Kumman tekeminen sitten on virkistävämpää ja rentouttavampaa? Koska kieltämättä, musiikin kuuntelu, lukeminen, ystävien kanssa jutteleminen ja kevyt liikunta kuulostavat aivan houkuttelevilta. Hidasta elämää. Sitähän Suomessakin nyt muistutetaan joka paikassa.
Tässä kohtaa on lisättävä, että minä en siis pyöri painoineni, sarjoineni ja treeneineni missään kovien mimmien sarjassa tai tee mitään erityisen haastavaa salilla. Erikoista täällä on jo se, että nainen koskee tankoon ja levypainoihin ja hikoilee.
Kovan treenin riskinä on siis se, että saatan näyttää pian mieheltä. Tämä nainen oli huolissaan treenin myötä kasvavista lihaksistani. Katsoi hieman säälien kuluneen vuoden aikana pari lisäkiloa kerännyttä toimistopersettäni ja ajatteli varmaan, että älä nyt hyvä nainen lisää enää painoja. Kasvaa vielä entisestään tuo.
Ehei, ystävä rakas. Tällä se ehkä joskus pienenee. Ehkä.
Toki tämä ”lihasten räjähdysmäinen kasvu” –myytti eli voimakkaana Mikkelissäkin vielä vuonna 2006 Bodypump –tunneilla. Eivät uskaltaneet naiset lisätä painoja kyykkyyn, koska reisilihakset kasvavat heti niin mahdottomasti. Kyllä. Niinhän sen on oltava ja pelkkää lihasta kaikki. Jutta ja superdieetit ovat nyt sitten aiheuttaneet sen, että jokainen suomalainen muija haluaa kyykätä kovaa ja paljon. No kukin valitkoon oman tiensä.
Eräs italialainen naispuoleinen ystäväni ihmetteli myös sitä, että eikö minua, vaaleaa skandinaavia, todellakaan paikalliset miehet lähesty salilla? Eivätpä kai uskalla, koska niin miehisesti liikun. Ainakin näin voin selittää vähäiset iskuyritykset itselleni. Vähän niin kuin 10 vuotta sitten Vaakunassa ajateltiin kavereiden kanssa, että ollaan varmaan liian hyvän ja pelottavan näköisiä, kun miehet eivät tule juttelemaan.
Itsepetosta on niin monenlaista.
Seuraavana päivänä näin taas museonvartijanaisen salilla. Kuulumiset vaihdettiin, koska tuttavia ollaan jo. Hän ihaili miten isoilla painoilla jaksoin tehdä haubereita, taputellen samalla omaa vatsaansa. Oli tullut kuulemma syötyä juuri erittäin paljon. Minä vuorostani lähdin syömään, hän jäi rentoutumaan.Molemmat olimme varmasti tyytyväisiä.
Mutta sitä stepperillä, pienenpienillä askeleilla, pylly pystyssä näyttötauluun nojaten hinkuttamista en vaan sitten millään tajua?
